“Voisitko ostaa minulle kirjan?” Lapset ovat täällä kertakäyttöhyödykkeitä. ”Kuuntelenko Aasian epätoivoa … minä, jonka olen kylläinen ¹ … jolta ei leipää koskaan puuttunut; ymmärrän ja yritän rukoilla.” Hyvät Pienen hiljaisen äänen ystävät! Olen kiitollinen, että te lukijani ja tukijani olette olemassa ja voin kertoa teille viimeaikaisista kokemuksistamme. Ollessani vierailulla Bhaktapurissa, Nepalin muinaisessa, huhtikuun 2015 maajäristyksessä pahoin vaurioituneessa pääkaupungissa, tapasin Surinan. Olin kuvaamassa vaurioituneita rakennuksia, kun kuulin takaani heikon äänen sanovan täydellisellä englannilla: ”Voisitteko ostaa minulle kirjan?” Käännyin ympäri ja näin edessäni nuoren, ehkä 14-vuotiaan tytön, joka jatkoi: ”En pyydä rahaa. Eräs meksikolainen sponsoroi koulunkäyntiäni, mutta tarvitsen kovasti englanti-nepali -sanakirjan. Voitteko auttaa?” Kuva hänestä on etusivulla. Täytimme hänen sydämensä toiveen ja maksoimme kalliin  jatko-opiskelijan englanti-nepali -kieliopin. Myöhemmin eräs pikkuisen äänen omistaja uskalsi puhua filmaavalle Danielille. ”Minun on nälkä, anna rahaa!” Daniel kääntyi ja näki 3 lasta; vanhin, 8-vuotias tyttö kantoi 2-vuotiasta pikkuveljeä selässään ja mukana oli myös 6-vuotias pikkusisko. He olisivat tarvinneet kunnon kylvyn; kengättömät ja palelevat jalat olivat lian ja kovettumien peitossa tuonakin talvipäivänä. Oppaamme selosti, että kyseessä olivat dalit-kastiin kuuluvat lapset. Dalitit ovat ihmisiä, joihin …